Kevään etäopetusjakson perintö – DigiKilta-selvityksen tekijät Kopiraittilan haastattelussa

Erika Tanhua-Piiroinen ja Jarmo Viteli Kopiraittilan haastattelussa: DigiKilta selvitti kesällä 2020, mitä kevään digipedaloikasta opittiin. Selvityksen toteuttivat yhdessä Tampereen yliopiston TRIM-tutkimuskeskus ja Suomen eOppimiskeskus touko–kesäkuussa 2020 tutoropettajille tehdyllä verkkokyselyllä. Kysyimme selvityksen tehneiltä tutkija Erika Tanhua-Piiroiselta ja tutkimusjohtaja Jarmo Viteliltä, jäikö kevään ja syksyn etäopetuksesta jotain pysyvämpää opetukseen.Kopiraittila: Kevään etäopetusjakson perintö 15.1.2021 Tutustu myös näihin

Tutoropettajat aitiopaikoilla – mitä kevään 2020 digipedaloikasta opittiin?

DigiKilta-selvitys: Etäopetuksen opit tutoreilta - selvitys koronakevään vaikutuksista opetukseen tutoropettajan silmin >> Teksti: Erika Tanhua-Piiroinen ja Kaisa Honkonen Digitalisaatiota on pyritty edistämään kouluissa jo pitkään, mutta tänä keväänä tuo pyrkimys sai vauhtia, kun kaikki koulut valmiuslain nojalla parin päivän varoitusajalla siirtyivät etäopetukseen. Tilanne oli yllättävä ja vaati melkoisen loikkauksen suurelle osalle opettajia. Ennen etäopetusjaksoa esimerkiksi … Jatka artikkeliin Tutoropettajat aitiopaikoilla – mitä kevään 2020 digipedaloikasta opittiin?

Tutoroinnilla tulevaisuuteen – mentoroinnilla menestykseen

Kuopion kaikissa peruskouluissa (40) aloittaa syksyllä 2017 hallituksen kärkihankkeen resursseilla lähes 50 tutoropettajaa. Heidän tehtävänään on rohkaista muita koulunsa opettajia toteuttamaan uutta opetussuunnitelmaa ja lisätä opettajien taitoa käyttää digitaalisia välineitä luontevana osana opetusta. Tutoropettajat toimivat oman työnsä ohella toisten opettajien työparina ja vertaiskouluttajina ½-4 vvt/koulu oppilasmäärästä riippuen. Tutortunnit pyritään sijoittamaan lukujärjestykseen klo 9 - 13 … Jatka artikkeliin Tutoroinnilla tulevaisuuteen – mentoroinnilla menestykseen

DigiKilta-webinaari 10.5.2017: Tutoropettajatoiminta ja toiminnan hallinnointi

https://youtu.be/XwEpC87R_Sc Webinaarissa mukana OKM:n Sanna Vahtivuori-Hänninen, Kuntaliiton Leena Pöntynen sekä OAJ:n Jaakko Salo. Lisäksi esitellään kolme kuntaesimerkkiä ja keskustellaan hyviksi havaituista toimintamalleista. Tampereen tutormallin askeleet - Harri Jurvela, Tampere Tutoroinnilla tulevaisuuteen - mentoroinnilla menestykseen - Jarno Bruun, Kuopio Mari Petrelius & Jaana Vauhkonen, Joensuu Käytännön vinkkejä tutoropettajien arjen työhön - Leena Pöntynen, Kuntaliitto Uusi peruskoulu … Jatka artikkeliin DigiKilta-webinaari 10.5.2017: Tutoropettajatoiminta ja toiminnan hallinnointi