Edtech ja oppijan menestys – näkökulmia toimialan tilanteeseen

Vierailin kesällä EduCloud Alliancen edustajana Barcelonassa DXtera-verkoston järjestämässä Next Generation Student Success Symposiumissa, johon oli kutsuttu opetus- ja oppimisteknologian alan asiantuntijoita Euroopasta ja Yhdysvalloista. Symposiumin keskeisiä teemoja olivat oppimisanalytiikka, uuden sukupolven oppimisympäristöt sekä kansalliset mallit teknologian standardeissa sekä niiden kehittämisessä.

Erot Yhdysvalloissa ja Saksassa

On sanottava, että kansallinen tilanne eri maissa vaihtelee suuresti. Yhdysvalloissa oppijan menestystä tarkastellaan oppimisanalytiikan näkökumasta. Keskeinen ajatus on, että käyttämällä oppimisanalytiikkaa voidaan ennustaa tiettyjen kurssien menestyksen pohjalta miten opiskelija suoriutuu jatkossa opinnoista sekä antaa välineitä oppijan tukemiseen. Kyse on myös oppilaitoksen liiketoiminnan varmistamisesta oppimisanalytiikan avulla. Mitä tehokkaammin oppilaitos pystyy ennustamaan oppijoiden menestystä opintojen kuluessa sekä sen jälkeisessä työelämässä sen houkuttelevampi oppilaitos on uusille maksaville asiakkaille. Tässä kontekstissa keskustelu tietosuojasta ei ole kovin merkittävässä roolissa vaikkakin on sanottava, että keskustelu tästä on selvästikin aktivoitumassa.

Saksassa keskustelua hallitsee enemmän ekosysteemin rakentaminen ja yhteisten standardien hakeminen sekä oppijan tietosuoja. Saksa on opetusteknologiaan keskittyville yrityksille houkutteleva, mutta vaikea markkina-alue. Osansa haasteista tulee osavaltioiden välillä tapahtuvan oppijan tietojen siirtämisen hankaluus. Oppijan siirtyessä osavaltiosta toiseen tietojen siirtäminen oppijasta on hyvin hankalaa tietosuoja-asetusten vuoksi. Yksilön ja oppijan tietosuoja otetaan hyvin vakavasti usein niin, että se määrittelee miten eri asioissa voi edetä vai voiko. Myös osavaltioiden itsenäinen rooli opetuksen järjestämisessä lisää osavaltioiden roolia opetusteknologian kehittämisessä. Eri osavaltioilla on esimerkiksi käynnissä oppimisportaalien kehityshankkeita omien kumppaniensa kanssa.

Tilanne Suomessa

Sekä Saksassa että Yhdysvalloissa ollaan selkeästi takamatkalla suhteessa Suomen tilanteeseen. Keskustelu muualla liikkuu ekosysteemin kehittämisessä sekä yleisissä opetusteknologiaan liittyvissä standardeissa sekä pelisäännöissä. Suomessa on saatu aikaan merkittäviä askeleita yhteisen toiminnan edistämisessä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii MPASS-tunnistautuminen kansallisena ratkaisuna. Samoin OID oppijan yksilöivänä tunnuksena on hyvä esimerkki siitä kuinka pitkällä olemme yhteisten toimintamallien ja standardien luomisessa. Jos verrataan muuhun maailmaan (esim. Saksa ja USA) vastaavissa olemme 2-3 vuotta edellä kehityksessä. Myös lainsäädännön muuttamisessa tukemaan tätä on tehty erinomaista työtä. Muualla nämä hankkeet ovat vasta käynnistymässä.

Vahvuutemme ei tässä kuitenkaan ole perinteinen teknologiaosaaminen vaan toimijoiden välinen yhteistyö. Olemme kyenneet näkemään yhdessä astetta pidemmälle ymmärtäen, että yhteisistä pelisäännöistä koko ekosysteemi oppimisen toimialalla hyötyy.

Entäs sitten seuraavaksi?

Olemme kyenneet hoitamaan asian Suomessa hyvin. Toistaiseksi emme kuitenkaan ole kyenneet luomaan oppimisteknologian vientiin järkevää ekosysteemitason mallia, joka kykenisi rakentamaan vientimahdollisuuksia suomalaisille opetusteknologian yrityksille. Pöhinää on alalla paljon, mutta kukin pyrkii viemään ymmärrettävästi omia tuotteitaan ja toimintamallejaan kansainvälisimme markkinoille. Jonkin verran itsekin tätä vientiä koittaneena voisi ehkä todeta, että suurin haaste suomalaisessa toimintatavassa on itse ekosysteemikonseptin puuttuminen. Tällä tarkoitan sitä, että puhumme kyllä Pisa-menestyksestämme, mutta emme itse ekosysteemistämme ja siitä miten me olemme kyenneet sopimaan yhteisistä pelisäännöistä kuten esimerkiksi yhteisestä tunnistautumisesta. Tätä näkökulmaa olisi helppo käyttää edistämään koulutusvientiä, koska asiakas ymmärtää ostavansa kyseisen maan oppimisjärjestelmän kehittymisen mahdollistavaa ekosysteemitason palvelua eikä yksittäistä tietyn asian mahdollistavaa tuotetta tai palvelua. Tässä kilpailijat etenkin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ovat meitä edellä. Siellä ekossyteemitason tarina sisältää Oxfordin, Cambridgen, Stanfordin, Berkleyn ja Harvardin. Meillä on mietittävä jotakin muuta. Yhdistettynä koulujärjestelmämme menestys ekosysteemitason teknologiastandardien hyödyntämiseen kansallisessa koulutusjärjestelmässä voisi olla se tarina millä seuraavaksi menestystä voidaan saavuttaa.

Timo Väliharju
Puheenjohtaja, EduCloud Alliance

Suomessa kehitetty ja käytetty Dream-alusta valtaa Indonesian LifeLearn-nimellä

Teksti ja kuvat: Tarmo Toikkanen & Allan Schneitz

32 miljoonaa käyttäjää Airolla? Ei Hämeenlinnassa, vaan Indonesiassa. LifeLearn on mobiilisovellus, joka rakentuu saman Dream-alustan päälle, joka löytyy Airon, Edisonin ja Unelmakoulun taustalta. LifeLearn aloitti yhteistyön indonesialaisten koulujen kanssa 2. joulukuuta 2017, tarjoten mobiilin oppimisen ja opetuksen alustan sekä digitaaliset oppisisällöt 32 miljoonalle oppilaalle ja 186 tuhannelle opettajalle. Viisivuotinen yhteistyö tarjoaa loistavat puitteet suomalaisen osaamisen ja toimintamallien tarjoamiseen, sillä sekä haasteet että työkalut ovat sopimuksen myötä samat Indonesiassa ja Suomessa.

Indonesia on Euroopan kokoinen, pinta-alaltaan ja väestöltään. Maa on nopeasti kehittyvä, jossa on paljon tehtävää ja paljon digitalisoitavaa, mutta matkapuhelin on melkein jokaisen ensimmäinen elektroninen laite, sillä yhteydenpito läheisiin ja visuaalinen viestiminen ovat indonesialaisten dna:ssa. Harva esimerkiksi tietää, että Indonesia on johtava maa Twitterin käytössä tai että Indonesian on ennustettu olevan maailman viidenneksi suurin talous vuonna 2030. Vaikka opettajien palkat eivät ole kummoiset, opettajia pidetään arvossa. Kun muistetaan, että Suomen nousu sotien jälkeen rakentui pitkälti opetuksen varaan, ovat arvostetut opettajat tärkeä voimavara myös Indonesiassa.

Indonesian koulut ottavat mallia Suomesta

Voiko Indonesialla ja Suomella olla jotain muutakin yhteistä? Onhan välimatkaa mailla kuitenkin yli 10 000 kilometriä. Yllättävää kyllä viimeisien vuosien aikana Indonesian koulu-uudistukset ovat saaneet paljon inspiraatiota Suomesta. Yhteisöllisyys ja oppimisen ilosta lähtevä opetus näyttää olevan se näkökulma, jolla Indonesia haluaa uudistua.

Yksityiskoulut ovat toki oma lukunsa, mutta julkiset koulut ovat vielä varsin perinteisessä opetuskulttuurissa kiinni. Koulu alkaa 7-vuotiaana ja oppivelvollisuus kestää 12 vuoden ajan. Päivä alkaa pihalla aamunavauksessa ja piha toimii myös liikunta-alueena. Opettaja opettaa, käytössä voi olla projektori tai piirtoheitin. Oppikirjat ovat ahkerassa käytössä, oppimateriaalit ovat suurelta osin kynä-paperi-linjalla. Toisaalta, oppilaat saavat esittää kysymyksiä, mikä ei ole itsestäänselvyys monissa Aasian maissa.

Viime vuosina opetuskulttuurin muutokseen on kuitenkin herätty. Ruohonjuuritasolla nuoret ovat innostuneet vapaaehtoisiksi sekä oppilaiden että opettajien kouluttajiksi. Vastaavasti opetusministeriö on alkanut rahoittaa ja kannustaa kouluja muuttumaan. Tavoitteina on oppimateriaalien itse tekeminen valmiiden käyttämisen sijaan sekä koko kouluyhteisön tasolla oppimisprosessien muovaaminen.

Kun lähtöajatus opetuksen uudesta suunnasta Indonesiassa on sama kuin Suomessa, myös samat ratkaisut tuntuvat sopivan luontevasti käytettäväksi.

LifeLearn tukee suomalaista otetta opetukseen

LifeLearn perustuu suomalaiseen pedagogiaan ja näkemykseen oppimisesta elämän kaikissa vaiheissa. Joissain tilanteissa koulun opettaja ohjaa oppimista, toisissa taas oppilailla on ohjat käsissään, kun he vaikka keskenään harjoittelevat jalkapalloa tai skeittaamista tai videoiden tekemistä. LifeLearnin kautta meidän kaikkien todelliset oppimisen yhteisöt ja verkostot voivat olla olemassa myös digitaalisesti, jolloin itse jakamamme kuvat, videot, ajatukset ja pohdinnat jäävät talteen elinikäiselle oppimispolullemme, sekä oman reflektiomme avuksi että portfolioksi muille.

Yhteistyö Indonesian koulujen kanssa ei synny nopeasti, vaan on edellyttänyt pitkäjänteistä läsnäoloa ja eri toimijoihin tutustumista. Luottamusta on rakennettu vuosia. Joulukuinen sopimuksemmekaan ei ole asiakas-toimittaja-tyyppinen vastakkainasettelu, vaan yhteistyön ja yhdessä kehittämisen jatkon varmistava virstanpylväs.

LifeLearn on sitoutunut avoimuuteen

Yksi syy LifeLearnin valintaan Indonesiassa on sen sitoutuminen avoimuuden periaatteisiin. Suuri osa sen lähdekoodista on avoimesti lisensoitua. Sen lisäksi LifeLearn on sitoutunut MyData-periaatteisiin eli takaa, että asiakkaat ja käyttäjät saavat halutessaan kaiken heihin liittyvän datan itselleen ja voivat siirtää ne toiselle palveluntarjoajalle. LifeLearnille tärkeämpää on luottamus ja yhteistyö asiakkaidensa kanssa kuin sopimukset, joissa asiakkaat pakotetaan yhden toimittajan loukkuun.

LifeLearn jatkaa kehittymistään mobiilina versiona Dream-alustasta ja laajenee Aasian, Euroopan ja Afrikan maissa. Suomessakin koulut voivat halutessaan ottaa käyttöön työpöytä-Dreamin rinnalle mobiili-Dreamin eli LifeLearnin.

Lisätietoja: info@lifelearnplatform.com.