Teksti ja kuvat: Iida Pitkänen
Lisätty todellisuus peruskoulussa ja virtuaalitodellisuuden tulevaisuus opetuskäytössä – nämä aiheet herättivät mielenkiintoni, kun huomasin, että täällä kotikulmilla Kuopiossa järjestetään Digikilta-seminaari 15.11.2017. Lisäksi olisi oiva mahdollisuus päästä tutustumaan vastavalmistuneeseen Jynkän kouluun elämyksellisine oppimisympäristöineen ja itsepalvelukirjastoineen. Olen pian valmistuva äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaopiskelija, ja koska tilaisuus oli kaikille avoin, päätin ilmoittautua mukaan ihan mielenkiinnosta!
Seminaarin otsikkona oli ”Virtuaalitodellisuutta, uutta esitystekniikkaa ja tilasuunnittelun huomioita kouluhankkeissa”. Päivän aikana oli asiaa ihan konkreettiselta käytännön tasolta villeihin visioihin, joissa vain mielikuvitus on rajana. Ossi Hyyti kertoikin edellisessä blogikirjoituksessa kattavasti päivän kulusta, joten tässä kirjoituksessa jatkan siitä kertoen omista kokemuksistani sekä niiden herättämistä ajatuksista. Twitteristä löytyy myös tapahtumasta syntynyt runo!
Päivän aikana pääsin mm. kuvaan dinosauruksen kanssa ja pääsin kurkistamaan elimistön sisälle. Virtuali-tee –sovelluksella pääsee näkemään kaverin ihon alle ja tutkimaan ihmiskehon anatomiaa iPadilla tai VR-laseilla, kun kaveri laittaa päälleen sovellukseen liittyvän t-paidan. Pääsimme selaamaan myös AR-kirjoja, joiden kuvat heräsivät eloon, ja esimerkiksi aurinkokunnan mallia pystyi katsomaan eri kulmista, kun sitä katsoi iPadin kameran läpi. Myös dinosaurukset heräsivät eloon samalla konstilla!
Pienempiä oppilaita riemastuttavat varmasti sovellukset, joilla värityskuvat muuttuvat kolmiulotteisiksi hahmoiksi kännykän näytöllä, ja esimerkiksi eri maiden väritetyt liput alkavat liehua tuulessa. Pääsin myös kokeilemaan, miltä tuntuu VR-lasit päässä ja luurit korvilla kävellä hissiin, painaa nappia ja nousta hissimusiikkia kuunnellen yhdeksänteen kerrokseen. Sieltä piti astua tasapainoilemaan kapealla lankulla – ja pudota siltä! Onneksi kesken putoamisen saattoi muistaa, että tämä on vain virtuaalitotta ja oikeasti ollaan jalat tukevasti maan kamaralla.
Toisissa todellisuuksissa seikkailulasit päässä ei tosiaan enää ole todellisuutta pelkästään scifi-kirjallisuudessa jo vuonna 2000 julkaistussa The Simsissä vaan se on todellista totta tänä päivänä. Lisätty todellisuus (augmented reality, AR) on sitä, kun ympäristöömme lisätään esimerkiksi kännykän näytöllä näkymään jotakin. Esimerkiksi Pokémon Go ja IKEA Place ovat lisätyn todellisuuden sovelluksia. Siitä kehittyneempi muoto on yhdistetty todellisuus (mixed reality, MR), jossa lasit tai tulevaisuudessa ehkä piilolinssit päässä voi nähdä digitaalisesti tuotettua kuvaa suoraan omassa näkökentässä. Virtuaalitodellisuus (virtual reality, VR) puolestaan vie käyttäjänsä tästä todellisuudesta jonnekin aivan muualle, vaikkapa sinne pilvenpiirtäjän huipulle tai mereen sukeltamaan. VR-kokemukseen tarvitaan virtuaalilasit ja kuulokkeet, eli ympäröivä todellisuus suljetaan pois. Opetuskäyttöön tehtyjä sovelluksia ei vielä kovin paljon ole, eikä niiden koodaaminen ihan riviopettajalta onnistu – oppilailta tosin voi onnistuakin, kuten Kuopion Klassikalla saimme nähdä!
Kuopion klassillisessa lukiossa eli tuttavallisemmin Klassikalla tutustuimme rehtori Jukka Sormusen johdolla #FinEduVR-hankkeeseen, jonka tarkoituksena on hankkeen nettisivujen mukaan mm. ”pilotoida virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä lukion oppiaineissa, ilmiöissä, tiimikursseilla sekä yrittäjyyskasvatuksessa”. Teknologian kehittyessä ollaan siirtymässä uudenlaiseen virtuaalisen kokemuksen aikaan, ja hankkeen myötä otetaan ensimmäisiä askeleita VR-kokemusten hyödyntämisessä opetuskäytössä ja kouluympäristössä. Yle on uutisoinut hankkeesta artikkelissa Avaruusmatkailua ja anatomiaa – virtuaalimaailmoista apua opiskeluun? Siinä mainitaan muun muassa, että koulussa opitaan nykyään paitsi lukemalla ja kirjoittamalla myös 360-videoita kuvaamalla ja virtuaalisia oppimisympäristöjä luomalla.
Florian Radke povaa TEDx Talks -esityksessään “How Augmented Reality Will Change Education Completely” virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden mullistavan ihmisten tavan ajatella, oppia ja kommunikoida. Blogikirjoituksessaan ”Why Augmented Reality Is The Next Platform for Education” hän esittää niiden olevan myös osa tulevaisuuden koulumaailmaa ja oppimisympäristöjä. Hän uskoo meidän siirtyvän kännyköistä, tableteista ja muista kaksiulotteisista laitteista VR- ja MR-laseihin tai jopa MR-piilolinsseihin jo lähitulevaisuudessa. Aika näyttää, istuuko muutaman vuoden päästä ruuhkabussissa kännyköiden ylle kumartuneiden hahmojen sijaan kypäräpäistä kansaa. Jos kännykkään puhumista bussissa pidettiin ainakin alkuun epäkohteliaana, niin mitenkähän on esimerkiksi MR-lasit päässä kaupan kassalla asioimisen laita? Saakohan MR-piilolinssit silmissä ajaa autoa? Ja jos kuulokkeet päässä oppitunnilla istuminen ei ole sallittua, niin mitenköhän minun pitäisi tulevana opettajana tervehtiä luokkaan MR-häkkyrä päässä kävelevää oppilasta?
Yksinkertaisimmillaan AR, VR ja MR ovat edistyksellisiä havainnollistamisvälineitä. Pahimmillaan ne ovat vain yksi digitaalinen härpäke lisää, jonka opetteluun, asentamiseen ja valmistamiseen kuluu enemmän aikaa ja luonnonvaroja kuin mitä siitä saatavaan hyötyyn nähden olisi järkevää. Parhaimmillaan ne avaavat täysin uusia näkökulmia, ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia, joita emme ehkä osaa vielä kuvitellakaan – kuten ei kukaan osannut kuvitella, kuinka mullistava vaikutus esimerkiksi internetillä loppujen lopuksi on ollut. Ja vaikka aluksi hyöty olisi lähinnä uusia huikeita kokemuksia, kuten syvänmeren kalojen seurassa uiskentelu tai avaruuteen lentäminen, ovat nekin arvokkaita. Jokainen uusi kokemus on arvokas, sillä erilaisten kokemusten kautta opimme ymmärtämään maailmaa, erilaisia ilmiöitä ja itseämme aina vain paremmin.
